Yhä tärkeämpi kielitaito

Hyvä kielitaito on yhä tärkeämpää jatkuvan kansainvälistymisen ja eri kulttuurien sekoittumisen myötä. Sekä työelämässä että matkailussa tulee usein vastaan tilanteita joissa hyvästä kielitaidosta on hyötyä. Suomessa aloitetaan kielien opiskelu monesti jo peruskoulun alaluokilta lähtien jolloin oppiminen tapahtuu helposti. Mutta myös aikuisella iällä on mahdollista aloittaa vaikkapa aivan uuden kielen opiskelu, tai syventää jo opittuja taitoja. Myös suppeampikin tutustuminen uuteen kieleen ja kulttuuriin voi antaa matkailuun tai työelämään aivan uusia näkökulmia.

Internetkursseja kielitaidon kehittämiseen

Internetistä löytyy valtava tarjonta erilaisia verkkokursseja ja videoita, harjoittelusivustoja sekä muuta materiaalia kielten oppimiseen. Esimerkiksi Ylen verkkosivuilla on laaja valikoima eri kieliä joissa osaan löytyy materiaalia alkeista aina abitreeneihin saakka, osassa on kevyempää ja viihdyttävää materiaalia kielen ja kulttuurin pintapuoliseen tutustumiseen. Myös Ylen ruotsinkielisillä sivulla on materiaalia kielten opiskeluun.

Kävimme tutustumassa Ylen internetsivuilta löytyvään todella runsaaseen materiaaliin, jossa edustettuina ovat seuraavat kielet:

-arabiaa ja islamilaista tapakulttuuria voi opiskella kuusiosaisen sarjan ja videoiden avulla

-englannin ja ruotsin opiskelua varten sivuilta löytyy runsaasti materiaalia kielen ja sanaston alkeista aina abien kertausmateriaaliin ja mp3 -kurssiin saakka, sekä myös työelämän tarpeisiin löytyy materiaalia

-espanjan opiskeluun materiaalia on runsaasti, materiaalia löytyy niin matkailijoille kuin yo -kirjoituksiin kertaaville

-italian kielistä materiaalia on muutama tuhti paketti joissa voi kielenopiskelun lisäksi käydä tutustumassa mm. italialaiseen joulunviettoon

-japani ja kiina ovat hieman haastavampia meille erilaisen kirjoitusmerkistönsä vuoksi, mutta näihinkin aasialaisiin kieliin voi perehtyä Ylen sivuilla. Molemmista kielistä löytyy myös materiaalia joissa voi opiskella perussanastoa ja fraaseja

-kreikkaa voi opiskella sivuilla alkeiskurssina, materiaali sisältää lähinnä matkailijan sanastoa

-latina on kieli jota ei enää varsinaisesti puhuta, mutta opiskellaan kyllä. Sivuilla on muutamia latinan kielen materiaaleja, myös abeille

-liettuan ja puolan kielistä kiinnostuneille sivuilta löytyy linkki EU -projektina tehtyyn Oneness -kielikurssisivustoon, joka on tehty yhdessä liettualaisten ja puolalaisten kanssa

-portugalin kielikursseja löytyy sivustolta peruskurssin ja muu materiaalin lisäksi myös linkki Oneness -kielikurssiin portugaliksi, joka on niinikään osa EU -projektia

-ranskaa opiskeleville sivuilta löytyy runsaasti materiaalia sekä linkkejä mm. ranskankielisiin ohjelmiin

-saamen kieleen voi tutustua sivujen kautta linkittyvän Sano se saameksi -nettisivuston kautta

-saksan opiskeluun sivuilta löytyy runsaasti materiaalia sekä linkkejä, hauskojakin materiaaleja kuten mökkisaksaa

Sivujen kautta voit myös testata oman suomenkielen taitosi tai jos äidinkielesi on jokin muu kieli, löydät runsaasti materiaalia suomen kielen opiskeluun ja kielitaitosi kehittämiseen.